Tänä vuonna kevät tuli tavallista aikaisemmin ja niinpä maantiepyöräilykausikin tuli avattua hyvissä ajoin. Etappikisaan valmistautuminen vaatii suunnitelmallisuutta. Itsellä treenaaminen on tähän asti toiminut vahvasti fiilispohjalta. Kun huvittaa ajaa reippaammin, ajan ja toisinaan rauhallisesti. Niin kuin tavallista treenit ovat vuositasolla liian tasapaksuja, vaikka pitkät lenkit yrittää ajaa hitaasti ja lyhyemmät reippaammin tai toisinaan pitkillä lenkeillä reippaamipia vetoja. Yleensä olen ajanut kauden ensimmäiset 500km melko rauhallisesti ja sen jälkeen alkanut lisätä tehoja. Pääosin lenkit varmaan on PK:n puolella. Tähän asti tällä kaudella kilometrejä on kertynyt reilut puolitoista tuhatta. Alkukauden olen treenannut seuraavasti:
VKO 9 (12t) Peruskestävyys
Ma Lepo
Ti Lepo
Ke Hiihto PK 1t
To Laskettelu 3t
Pe PK 4t
La PK 3t
Su Hiihto 1t
VKO 10 (9t) Peruskestävyys
Ma Lepo
Ti Lepo
Ke Hiihto VK 30min
To Lepo
Pe PK 1,5t
La PK 2t
Su PK 4:40
VKO11 (2t) Lepoviikko
Ma Sairaana
Ti Sairaana
Ke PK 1,5t
To Lepo
Pe Lepo
La Lepo
Su Hiihto 0,5t
VKO 12 (9,5t) PK/ensimmäiset vetotreenit
Ma Lepo
Ti Lepo
Ke PK 4t
To VK 2t
Pe Lepo
La Lepo
Su PK + VK vetoja 3t
VKO 13 (20t) Määräviikko
Ma PK 2,5t
Ti VK vetoja 1,5t
Ke PK 5,5t
To VK 1t
Pe PK 3,5t
La VK 1,5t
Su PK 4t
VKO 14 (9t) Teho- ja voimaviikko
Ma 5xvoimavetoja ylämäkeen 1,5t
Ti Lepo
Ke VK vetoja (2x15min) 1,5t
To VK vetoja (3x15min) 1,5t
Pe Töitä
La Töitä
Su PK 4,5t
Työt ja kelit luonnollisesti rytmittävät treeniä, mutta verrattuna omaan harjoitteluuni edellisillä kausilla, on rytmitys onnistunut paljon paremmin. Tuntuu vain, ettei vielä ole oikein puhtia jaloissa vetoihin ja ylämäkeen. Lieneekö syynä, että alppihiihto on jäänyt tänä vuonna vähiin. Sen sijaan luisteluhiihtoa olen harrastanut enemmän kuin aikaisempina talvina huonosta lumitilanteesta huolimatta. Peruskestävyys lienee OK tasolla, joten tänä vuonna pitäisi saada motivaatio VK-harjoitteluun ja tuntemaan poltetta reisissä. Vuorten kipuaminen vaatii voimaa ja vauhtikestävyyttä. Viime kesän kokemusten perusteella melko tyypillinen vuorinousu on noin tunnin mittainen reipas VK-harjoitus. VK-alueella mennään, mutta punaiselle ei saa päästää konetta, vaan oma rytmi löydettävä. Verrattuna suomalaiseen intervallityyppiseen mäkimaastoon on vuorilla pyöräily paljon tasaisempaa voimantuottoa. Vuorilla on oltava malttia, muuten tulee noutaja. Hyviä harjoitteita ja ideoita treenaukseen otan mielelläni vastaan. Mäkiharjoittelua tulee ainakin täällä Päijät-Hämeessä tehtyä, vaikka hyväksi havaitut tutut mäkitreenipaikat Keski-Suomessa olenkin joutunut jättämään.
Harmillista on, että ulkomaan leiriä vuorilla ei ennen kisaa pysty mahduttamaan harjoitusohjelmaan lainkaan, vaan on tyytyminen kotimaan "vuoristoon". Täällä mäkisimulaatiot onnistuisivat parhaiten harjoitusvastuksella, jos vain pää kestäisi. Traineriharjoittelu on henkisesti niin korkean kynnyksen takana, että en ole siihen saanut ryhdyttyä. Täytyy polkea näitä nyppylöitä vaan edes takaisin. Samoin pitkät vedot tasaisella vastatuuleen simuloivat hyvin tuntemusta ylämäestä, vaikka palkintona ei olekaan huikeita näkymiä laaksoon solan autessa.
Timo
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.