5. etappi Fierasta Crespano del Grappaan 122km ja 3164 nousumetriä. Olin alunperin varautunut tähän etappiin raskaimpana, koska alla oli kisan pisin siivu ja Grappan nousu oli kisan pisin karvan alta 30km. Pidimme tänään kuitenkin retkeilypäivän ja ajoimme kaikki kolme kuskia yhdessä ja otimme valokuvia. Aivan viimeistä puristusta ei tarvinnut tänään antaa reisistä, mutta kyllä kammen piti pyöriä, jotta ylös pääsi. Grappan päältä avautui huikea näkymä kauas horisonttiin yli tasangon. Grappan lasku oli yksi kisan hienoimpia,kun tie kiemurteli niittyharjanteilla ja näkymät tasangolle ja toisaalta vuorille avautuivat upeasti. Tulimme yhdessä maaliin helteiseen Crespanoon.

6. etappi Crespano del Grappasta Roveretoon 141km 2907 nousumetriä. Vaikka etappi ei paperilla vaikuttanut hirveän pahalta, olin päivän jälkeen väsyneempi kuin minkään etapin jälkeen. Ensimmäinen nousu neutraalin alun jälkeen oli tiukka ja matka teki tehtävänsä, olihan tämä kisan toiseksi pisin etappi. Neutraaliajossa juna katkaisi joukon ja meidän lähtöryhmä joutui odottelemaan muutaman minuutin tasoristeyksessä, mutta ei sillä isoa merkitystä ollut. Toinen nousu tuntui loputtomalta, mutta sinnikäs kipuaminen palkittiin 30km laskulla Roveretoon. Tuoreena tästäkin laskusta olisi nauttinut enemmän, mutta nyt niska alkoi jo ilmoittaa itsestään. Roveretossa mies oli kyllä rättipoikki.

7. etappi Roveretosta Arcoon 77km 2074 nousumetriä. Etappi oli lyhyt, mutta sisälsi kolme tiukkaa nousua. Viimeisenä päivänä oli myös tasamaata pidempi siivu, mikä oli mukavaa vaihtelua mäkien kinnaamiseen. Vauhdin hurmaa sai tuntea vain hetkellisesti, kun mäki alkoi. Gardalla mäet ovat todella jyrkkiä ja 15% ei ole tavatonta. Päivän toinen nousu Monte Feé oli loppuosastaan kisan pahin. Kyltti ilmoitti keskijyrkkyydeksi 18%, joten jyrkimmillään penkka oli varmasti yli 20%. Pienin vaihde silmässä putkelta ajaen kiertelimme serppareiden ulkoreunoja, jotta voisi hengähtää edes hetken. Väsyneillä jaloilla tämä olikin kisan tiukin rypistys, jonka jälkeen Santa Barbarakin tuntui helpolta. Fiilis oli mahtava, kun pääsin viimeisin nousun päälle ja edessä oli enää loppulasku Arcoon. Väsymys ja kivut unohtuivat, kun ajoimme maalilinjan yli lekottelemaan puistikkoon. Jukka ja Antti olivat hankkineet skumppapullot ison maailman tyyliin. Mahtava fiilis päästä tällainen etappikisa maaliin! Jälkilöylyt kisasta vielä tuonnempana.

Tour transalp on jo yli puolen välin niin kestoltaan, matkaltaan kuin nousumetreiltään. Monen päivän etappikisa on ollut juuri niin raskas kuin vain olettaa saattoi. Rasituksen kulmakerrointa on lisännyt sateinen keli, mikä on tietysti kastellut mutta tehnyt varsinkin laskuista haastavia.

1. etappi Mittenwaldista Söldeniin ajettiin kokonaan rankassa sateessa. Alkuvauhti oli melko hapokasta,kun ensimmäiseen nousuun ja tasamaalle höngittiin kieli vyön alla. Laakson pohja meni isossa porukassa reilu 40km/h eikä vetohommiin tarvinnut juuri osallistua. 

Ensimlmäinen varsinainen mäki oli entuudestaan tuttu Kühtain nousu. Tällä kertaa ei ollut myötätuulta avustamassa ja tuoreita jalkoja,joten ainakin itselläni mäki nousi pari minuuttia hitaammin kuin harjoituksessa. Matka Söldeniin loivaan ylämäkeen tuntui tuskastuttavan pitkältä,mutta lopulta palkitseva maali odotti Söldenin keskustassa. 

2. etappi Söldenistä Brixeniin alkoi jännityksessä koska yöllä Timmelsjochin solassa oli tullut reilusti lunta. Koko yön satoi Söldenissäkin kaatamalla ja lumiraja näkyi leirintäalueen lähihuippujen laitamilla. Onneksi tiet oli suolattu ja aurattu,joten pääsimme ilman liukastelua yli 2500m solasta ilman haaverita. Päivä oli todella raskas sisältäen kaksi yli 2000m huippua Timmelsjochin ja Jaufenpass. Jaufenpassin päältä oli mukavasti reilun 50km lasku Brixeniin. Etappi sujui Rush racing teamilta odotusten mukaan ja maaliin päästiin ehjinä ja melko hyvävoimaisina. Sateinen ja kylmä keli hiukan verotti tunnelmaa,mutta jälkikäteenhän näitä on mukava muistella.

3. etappi Brixenistä St. Vigiliin alkoi kymppikilsan neutraalilla saattoajolla, joka oli lähinnä jarruttelua. Heti saattoajon jälkeen alkoi tiukka seitsemän kilometrin nousu, pitkiä pätkiä reilusti kymppiä ja 14% oli kevyttä keittoa. Etappi oli kisan lyhin 89km, mutta kyllä alkunousu ja Gardenan penkka tekivät tehtävänsä. Illalla jalat tuntuivat ajeteuilta. Tuloksellisesti taas tuttu kaava. Antti ja Jouni A-ryhmässä ja minä ja Tuomas B-ryhmässä. 

4. etappi oli viikon pisin. St. Vigilistä fiera di Primieroon. Tunnelma oli hyvä,kun säätiedotukset ennustivat jälleen yhtä sateista säätä. Yhtään ajopäivää ei olla päästy polkemaan taysin ilman sadetta. Furkelpassin nousu oli kuin toisinto edellisestä eli jyrkkää seiskakilsa. Passo Giau oli päivän korkein huippu 2237m. Mäet nousi ihan mukavasti omalla dieselväännöllä ja 36/28 välitykset riittivät mainiosti. Pitkä etappi ja kisan rasitus alkoi tällä etapilla näkyä: samat kaverit,jotka aiemmin oli kiipineet ohi, tulivat nyt selkä edellä vastaan. 

Hyvän ajopäivän tunnelman masensi Antin kolari. Pakettiauto kääntyi vasemalle pihaan kisareitiltä ja Antti ei ehtinyt väistää vaan pamautti kylkeen. Onneksi vauhtianei ollut paljon ja mies pysyi tajuissaan. Sen verran kuitenkin iskua tuli,että Antti kiidätettiin helikopterilla Trentoon sairaalaan. Mitään vakavaa ei onneksi sattunut eikä luita mennyt. Onnea oli matkassa. Tästä jatkamme kolmella miehellä kohti Arcoa. Nappaamme Antin kyytiinTrentosta. Voimia toipilaalle.

Laivamatka ja ajo Saksan läpi meni hyvin. Ruokatankkaus ja autossa istuminen nostivat ajoinnon huippuunsa. Hyvä leirintäalue löytyi Haimingista Ötzin läheltä. Ensimmäisenä iltana kävimme harjoittelemassa Kuhtainin laskua. Hiukan kostea asfaltti toi sopivasti haastetta ja muutenkin vuoristolaskut vaativat totuttelua. Huippuvauhdit lähentelivät 90km/h ja kisavauhti on suurin piirtein samaa.

Tietysti ennen laskua piti myös kivuta. Ensimmäinen vuoristonousu sitten viime heinäkuun tunitui ihan hyvältä. Kompaktikampien hommaaminen oli peliveto. 50/36 eturieskat ja 11-28 pakka tekevät 10% nousuistakin ajettavia. Kadenssi pysyy kohtuullisena ja voimia ei tuhlaudu vääntämiseen.

Toisena päivänä teimme mukavan kolmen tunnin lenkin Kuhtain solaan. Kisan ensimmäinen varsinainen nousu ja lasku tuli harjoiteltua. Nousu oli n.23km ja nousumetrejä n.1400m. Pahimmat nousuprosentit olivat Garminin mukaan 17%. Mukavasti nousi mäki, vaikka yli 15% nousu kyllä tuntui suhteellisen hapokkaalta,mutta kyllä sekin meni. Tämän päivän saldo oli 84km ja n. 1500nm. Tämä oli suurin piirtein puolikas etappi ja antoi hyvän kuvan siitä, mitä tuleman pitää. 

Seuraavina päivinä pientä mäkitreeniä ja kevyttä pyörittelyä. Sitten Team Rushracing onkin valmis kisakoitokseen.

Tästä alkaa tämä touri alkaa. 

 

Ennakkovalmistelut on tehty. Tänään projekti Tour Transalp 2014 suuntaa kohti Etelä-Saksan Mittenwaldia. Jyväskylästä asuntoauton kyytiin nousevat Jouni, huoltajamme Jukka ja allekirjoittanut, Timo hyppää kyytiin Lahdesta ja Tuomas poimitaan matkaan tiistaina Berliinistä. Keskiviikkona olisi tarkoitus leiriytyä lähtöpaikan läheisyyteen ja ajaa ennen sunnuntain kisastarttia muutama mäkiharjoitus.

 

Kisaa varten on valmistauduttu systemaattisemmin puoli vuotta. Vauhtia ja voimaa on haettu mäkivedoista ja pitkistä lenkeistä. VK-harjoituksia 15-60min vetoina on kertynyt selkeästi aiempaa enemmän. Kevätleiri oli hyvä rypistys ja kisavauhtia on haettu kansallisista kisoista elite-sarjasta. Luonteeltaan kotimaan kisat ovat aivan erilaisia, mutta ryhmäajokokemus ja pitkäkestoinen vauhdinpito ovat vahvistuneet. AHH-etappiajot antoi tuntumaa ja ärsykettä perättäisinä päivinä kilpailemisesta. Kotimaan klassikkokista Porvoon ajoistakin kaikki tiimin jäsenet selvisivät ehjinä kotiin.

 

Viimeisten viikkojen valmistautumista ovat varjostaneet loukkaantumiset ja kalusto-ongelmat. Jouni nyrjäytti nilkkansa pari viikkoa sitten tennispelissä ja muutaman päivän ajan tilanne vaikutti huolestuttavalta Transalpin suhteen. Hämmästyttävän nopeasti mies kuitenkin nousi kyynärsauvoilla pyörän päälle ja nyt nilkka kestää ajoa hyvin. Huoltajamme Jukka lähtee reissuun tuore kirurgin veitsen jälki olkapäässään. Allekirjoittaneella murtui maantiepyörän runko muutama viikko sitten ja takuuhuollon kanssa tuli todella kiire. Pyörä-Suvalan ripeän palvelun ansiosta alla on nyt kuitenkin uusi Cannondale. Kiitokset siitä Ouluun Suvalan väelle!

 

Vastoinkäymisistä huolimatta fiilis on tänään korkealla. Pyöräilyvuoden kohokohta on kohta käsillä. Odotan seikkailuamme innolla 

 

Antti & Timo

Joukkueena ajamiseen liittyy tietysti yhdessä harjoittelu. Järjestimme toukokuussa jo perinteeksi muodostuneen leirin Keuruulla. Perjantain ohjelmassa oli siirtyminen Palokasta Keuruulle pyörillä. Satasen PK-lenkki kulki sujuvasti myötätuuleen, vaikka keli olikin märkä. Lauantain ohjelmassa oli ylipitkä reipas kaksisatanen sisältäen reilun tunnin VK-vedolla. Sunnuntaina vielä takaisin Jyväskylään märässä kelissä reilu satanen sisältäen mäkivetoja Keltinmäessä ja Ylämyllyjärvellä. Yhteensä viikonlopun saldo 412km reilut 13 tuntia, joista vajaa 1,5 tuntia kovalla teholla.

Pe 98km 3t06min

La 201km 6t14min (73min VK-veto)

Su 113km 3t47min (3-4 mäkivetoa)

Viikon etappiajossa ei paljon ensimmäisen vuoren jälkeen tuoreilla jaloilla ajeta, joten rasituksen alaisena VK-veto oli hyvä simulaatio tuntemuksista ja ärsyke keholle siitä, mitä tuleman pitää. Tuttu ongelma oli tietysti, että aloitimme vedon liian kovalla teholla, mutta siperia opetti ja vauhti mukautui sopivaksi. Veto ajettiin mukavaan myötäiseen karvan alta 40km/h. Oli mukava huomata, että sopivalla teholla vääntöä ja kestävyyttä löytyi. Tietysti jos ajoi punaisella, seinä tuli aika nopeasti vastaan. Jätin muutaman vetovuoron välistä ja annoin sykkeen laskea peesissä, niin jaksoi taas tehdä veturin hommia. Hyvä treeni kaikkinensa. Porukalla tällainen ylipitkä lenkki ei tunnu ollenkaan niin pitkäveteiseltä ja pieni vaihtelu intensiteetissä ja ohjelmassa piristi lenkkiä kummasti.

Sunnuntain lenkillä jalat tuntuivat väsyneeltä, mutta kyllä dieselivääntöä vielä löytyi. Syke ei kyllä enää tahtonut nousta viimeisissä mäkivedoissa, vaikka melko raskaasti mäet pistikin huokaamaan. Viileä sää lienee osa syyllinen alhaisiin sykkeisiin, mutta rasitus oli varmasti tehnyt myös tehtävänsä.

Leirille saimme myös uudet Bioracerilta tiimiasut, jotka osoittautuivat erinomaisiksi. Lauantain pitkä lenkki oli hyvä testi eritoten housujen ja muidenkin varusteiden osalta ja hanurikin kesti uudet pöksyt hienosti. Erityisen hyvä varuste oli tuulitakki, joka oli juuri sopiva +6–10°C lämpötilassa. Edestä tuulta pitävä ja takaa hengittävä napakasti istuva takki on juuri sellainen, jota ei vielä kaapista löydy ja varmasti vuorillekin hyvä.

Muutenkin asut olivat tosi hyvät. Värit varmasti erottuvat hyvin pelotonista, joten tiimikaverit on helppo bongata kaukaakin. Myös Suomen raadollisessa maantiekulttuurissa ainakin näkyvyydestä ei jää kiinni, jos joku ei havaitse pyörälilijää, sen verran kirkkaat ja erottuvat on värit. Vaatteiden istuvuus ja tarkoituksenmukaisuus vaikuttaa olevan hyvällä tasolla ainakin ensimmäisen varsinaisen testin perusteella.

Tärkeää hyvässä joukkueessa on tietysti toimiva huolto ja se oli tällä reissulla ensiluokkaista. Lähteenmäen Jouni (toinen Tähtisadeajojen pääpuuhamiehistä) lämmitti saunaa ja laittoi ruokaa. Huolto- ja tankkausolosuhteet olivat todella toimivat. Oman Cerveloni vaihtajat lakkasivat toimimasta perjantain lenkillä ja niitä ihmettelimme iltasella. Vaijerit ja vaijerin kuoret olivat niin kuluneet, ettei vaihtajan vaijeri liikkunut kuin voimalla, joten ne oli tarpeen vaihtaa. Perjantai-iltana Keuruulla ilman vaijeria vaikutti tilanne lauantain osalta mahdottomalta. Onneksi hyvät verkostot ja altruistinen asenne auttoivat asiaa. Missä muualla perjantaiyönä 23.30 voi viedä pyörän huoltoon? Fillari ei edes tullut yöllä ährätessä kuntoon ensimmäisellä kerralla, mutta aamulla K-P soitti perään ja kävimme pistämässä pyörän kuntoon ja pääsin omalla fillarilla lenkille. Aivan mieletön kiitos K-P:lle homman hoitamisesta.